Kartta - Tondabayashi (Tondabayashi Shi)

Tondabayashi (Tondabayashi Shi)
Tondabayashi on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kansain alueella Osakan prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin kaakkoisosassa Yamatojoen sivujoen Ishin varrella. Kaupungin länsiosat ovat kukkulaisia, itäosissa on tasankoa. Tondabayashissa on 110 825 asukasta (helmikuussa 2020) ja sen pinta-ala on 39,72 neliökilometriä.

Tondabayashin kaupungin historia juontaa juurensa vuoteen 1560, kun aiemmin autioituneelle alueelle perustettiin buddhalaisen Ikkō-shū-koulukunnan temppeli. Kaupunki kasvoi tämän Kōshō-ji betsuinin temppelin ympärille. Myöhemmin Edo-kaudella siitä tuli myös merkittävä paikallinen kaupan keskus. Monet vanhat temppelikaupungin (jinaichō) piirteet ovat säilyneet, ja Tondabayashin vanhakaupunki onkin suojeltu. Perinteisiä elinkeinoja olivat sudare-bambusermien ja lasiesineiden valmistus. Nykyisin kaupungissa on myös elektroniikka-, tekstiili-, kemian- ja huonekaluteollisuutta. Maaseutualueilla viljellään mikan-mandariineja ja vihanneksia, kuten munakoisoja, kurkkuja ja härkäpapuja. Kaupunkioikeudet Tondabayashille myönnettiin vuonna 1950. Tämän jälkeen se on kasvanut voimakkaasti Osakan esikaupunkina, osin suurten lähiörakentamishankkeiden ansiosta.

Tondabayashin rakennettuun kulttuuriperintöön kuuluvat historiallisen temppelikaupungin lisäksi 800-luvun alussa perustettu Takidani Fudō-myōō-jin temppeli, Ryūsen-jin temppeli puutarhoineen ja Nishikiori-jinjan pyhäkkö. Habikinon kukkuloilla toimii Perfect Liberty -uususkonto, jonka ympärille on rakentunut oma kaupunginosansa. Tondabayashia palvelevat Kintetsu-rautateiden Nagano-linja ja kaupungin länsirajalla myös Nankai-rautateiden Kōya-linja.

 
Kartta - Tondabayashi (Tondabayashi Shi)
Kartta
Google Earth - Kartta - Tondabayashi
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tondabayashi
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tondabayashi
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tondabayashi
OpenStreetMap
Kartta - Tondabayashi - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Tondabayashi - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Tondabayashi - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Tondabayashi - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Tondabayashi - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Tondabayashi - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Tondabayashi - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Tondabayashi - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Tondabayashi - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Tondabayashi - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...